Etusivulle Toimintaperiaate Kurssit Toimintakertomus Osallistu Yhteystiedot Yhteistyössä Gallery In English En Español

Huhtikuu 2008

Kaija Tiittanen: Hankkeenhistoriaa ja ajankohtaisia kuulumisia

 

Pronat- hanke alkoi englanninkurssista tytöille

 

Olin jäänyt eläkkeelle kielten opettajan virastani, opetellut espanjaa ja tullut Granadan kaupunkiin vapaaehtoistyöhön opettamaan englantia ulkomaalaisten rahoittamissa hankkeissa ja nunnien ylläpitämässä tyttöjen orpokodissa. Ihmettelin, miksi Nicaraguassa katulapsia kouluun valmistavassa opetuksessa oli melkein yksinomaan poikia.  Kun kyselin syytä,asia kuitattiin toteamalla ”Tyttöjen kuuluu olla kotona tekemässä naisten töitä ja hoitamassa pienempiä sisaruksiaan.”

Halusin auttaa tyttöjä, koska olin itse ollut etuoikeutettu saadessani opiskella pula-aikana sotien jälkeen. Aloitin Lapsuuden talossa (Casa de la Niñez) englanninkurssin ainoastaan tytöille keväällä 2004, jolloin katulapsia ja nuoria kouluttavan Lapsuudentalon saksalaisrahoitus oli loppunut ja talon työntekijät olivat töissä neljättä kuukautta ilman palkkaa.  Talossa toiminut japanilainen avustustyöntekijä oli pyytänyt minua sinne vapaaehtoistyöhön jatkamaan englannin opetusta. Syntyi ajatus ammattiin valmistavista kursseista näille naisille, jotka olivat myyjinä torilla ja kaduilla. Kuusi talon työntekijää alkoi suunnitella ja toteuttaa kurssitoimintaa pientä palkkaa vastaan. PRONAT – Proyecto Niñas, Adolescentas y Mujeres Trabajadoras perustettiin.

  

Kurssitoiminta

 

Keväällä 2004  aloitimme englanninkurssin lisäksi ilmaiset ompelu- ja kauneudenhoitokurssit,  jotka päättyivät juhlallisiin valmistujaisiin vuoden lopulla.

Vuonna2005 pääsimme parempiin tiloihin, vuokralle nunnajärjestön kiinteistöön. Remontoimme tilat ja kalustimme luokkahuoneen. Ostimme 11 käytettyä tietokonetta. Aloitimme vuoden mittaiset, ilmaiset tietotekniikankurssit yli 15-vuotiaille naispuolisille opiskelijoille.  Meillä oli onnea löytää hyvä opettaja,Martha Lorena Pérez. Kursseille on vuosittain hyväksytty noin 50 yli 15-vuotiasta vähävaraista opiskelijaa, joista useimmat ovat olleet lukiolaisia tai lukion suorittaneita. Noin 30 on läpäissyt kurssin eli tähän mennessä todistuksen on saanut yli 100 nuorta naista. Niille, jotka ovat hakeneet alan työpaikkaa, on järjestetty täydennyskoulutusta, Huhtikuussa 2008 Pronatissa aloitettiin neljäs tietotekniikankurssi tytöille.

 

Englanninkursseja ovat pitäneet ulkomaalaiset vapaaehtoisopettajat. Yksi ryhmä sai joulukuussa 2007 todistuksen hyvästä kielitaidosta.

 

Ompelukursseilla on ollut 10-12 opiskelijaa vuodessa.Olemme saaneet lahjoituksina käytettyjä ompelukoneita ja ostaneet uusia, myös poljettavia, sähkökatkosten varalta. Huhtikuussa 2008 alkoi kaksi ompelukurssia.

 

Koulutukseen ovat kuuluneet kerran kuukaudessa opiskelijoille järjestetyt seksuaalikasvatuksen seminaarit, joihin opiskelijat ovatosallistuneet. Paikalliset kouluttajat terveysministeriöstä ja naisten avustusjärjestö Ixchenistä ovat lauantai seminaareissa käsitelleet naisten oikeuksia, perhesuunnittelua,sukupuolitauteja,perheväkivaltaa, insestiä ja itsepuolustusta.

Hankkeen kehittäminen omavaraiseksi

 

Pronat-koulutuksen tavoitteena on saada naiset auttamaan itse itseään. Kutsumme kurssinkäyneitä naisia mukaan yhdistyksen toimintaan.Sitten, kun saamme hankkeen tuottamaan, voimme panostaa naisten jatkokouluttamiseen esim.pienyrittäjiksi.

Ompelukurssit ovat tukeneet omavaraisuustavoitetta valmistamalla tilaustyönä koulupukuja ja ompelemalla kierrätysmateriaalista kasseja, laukkuja ja vaatteita myyntiin. Yritämme vähentää muovipussienkäyttöä ja saada ihmiset käyttämään Pronatin kankaisia ostoskasseja. Haluamme antaa naisille kotiin ompelukoneita, jotta he voivat ommella Pronatille ja lunastaa koneet omikseen.

Järjestämme maksullisia tietotekniikan lauantaikursseja. Huhtikuussa 2008 päättyi Granadassa toimivan amerikkalaisen kansalaisjärjestön, Empowerment Internationalin, Pronatilta tilaama puolen vuoden kurssi alle 15-vuotiaille tytöille. Opettajana toimi Pronat- kurssilta valmistunut opiskelija.

 

Rahoitus

 

Ensimmäiset kolme vuotta, vuodesta 2004 vuoteen 2007, jolloin budjetti oli 5000-10000 euroa, rahoitin Pronatin toiminnan eläkkeelläni ja ystävieni lahjoituksilla. Ensimmäiset tietokoneemme rahoittivat yhdysvaltalainen ystävättäreni ja Lohjan seurakunta.

Kerään edelleen varoja toiminnalle myymällä koruja, joita taiteilija Hannu Kaleva Tampereelta. valmistaa Pronatille. Järjestän ystävieni kanssa arpajaisia, myyn opiskelijoiden valmistamia kasseja ja savipillejä, sekä nicaragualaista luomuhunajaa ja kahvia, joita tuon tulessani Nicaraguasta.

Useat suomalaiset ystäväni ovat tukeneet ruohonjuuritason hankettamme maksamalla 10 €/kk Pronatin tilille. Ensimmäinen Pronatin rahankeruulupa oli Suomi-Nicaragua-seuran tilin kautta. Se tuotti kolmen vuoden aikana 6592 €,joista 2249 € syntymäpäivä lahjoina, kun täytin 70 vuotta.

 

Suomalainen Nuevo Mundo ry on Pronatin yhteistyökumppani ja Pronatilla on voimassaoleva rahankeruulupa sen kautta.

 

Ensimmäiset kolme vuotta, vuodesta 2004 vuoteen 2007, jolloin budjetti oli 5000-10000 euroa, rahoitin Pronatin toiminnan eläkkeelläni ja ystävieni lahjoituksilla. Ensimmäiset tietokoneemme rahoittivat yhdysvaltalainen ystävättäreni ja Lohjan seurakunta. Kerään edelleen varoja toiminnalle myymällä koruja, joita taiteilija Hannu Kaleva Tampereelta. valmistaa Pronatille. Järjestän ystävieni kanssa arpajaisia, myyn opiskelijoiden valmistamia kasseja ja savipillejä, sekä nicaragualaista luomuhunajaa ja kahvia, joita tuon tulessani Nicaraguasta.

Useat suomalaiset ystäväni ovat tukeneet ruohonjuuritason hankettamme maksamalla 10 €/kk Pronatin tilille. Ensimmäinen Pronatin rahankeruulupa oli Suomi-Nicaragua-seuran tilin kautta. Se tuotti kolmen vuoden aikana 6592 €,joista 2249 € syntymäpäivä lahjoina, kun täytin 70 vuotta.

Suomalainen Nuevo Mundo ry on Pronatin yhteistyökumppani ja Pronatilla on voimassaoleva rahankeruulupa sen kautta.

Ensimmäinen julkinen tuki, Managuan Suomen suurlähetystön paikallisen yhteistyön määräraha,PYM, myönnettiin Pronatille keväällä 2007suurlähettiläs Inger Hirvelän ja muiden hankkeen puolestapuhujien ansiosta. Maaliskuusta 2007huhtikuuhun 2008PYM:illä rahoitettiin tietotekniikkakurssi, ompelukurssi ja seminaarit sekä maksettiin osa vuokrasta ja palkoista, ostettiin uusia tietokoneita,tulostin ja asennettiin ilmastointi. Maaliskuussa2008 lähetystö myönsi PYM:in Pronatille vuodeksi eteenpäin. Sitä ei voi käyttää vuokraan, joka on 300 dollaria/kk, ja sillä saadaan maksaa vain 50% sähkö- ja vesilaskusta ja osa palkkamenoista.

Rahallista tukea tarvitaan

Pronat-hankkeella on valmis organisaatio ja kokeneet paikalliset työntekijät. Toiminta on varmalla pohjalla. Kerätyt varat on käytetty lyhentämättöminä hankkeentoimintaan, suurin osa palkkoihin. Avustuksilla ei ole palkattu suomalaisia tai muita ei-nicaragualaisia eikä maksettu mitään hankesuunnittelu-, edustus-, tai matkakuluja. Varainkäyttö ja toiminta ovat valvottua ja avointa. Haluamme jatkaa tietotekniikan, englannin ja ompelun kursseja,seksuaalikasvatusseminaareja sekä tiedottamista lääkekasveista ja terveellisestä ravinnosta, mutta myös järjestää muita pienimuotoisia kursseja naisille, esimerkiksi koneellista koruompelua, korujen valmistusta luonnonmateriaaleista, luonnonlääkkeiden valmistusta ja sokerileipurinkoulutusta. Suurin ongelmamme on asianmukaisten toimitilojen puute ja korkeat vuokramenot.  Maksamme kaupungin keskustassa ahtaista ja epäkäytännöllisistä tiloista vuokraa 300 dollaria kuukaudessa. Oman talon ostaminen Pronatille olisi edullista nyt, kun euron kurssi on korkealla. Pronatilla on talon ostoon kerättynä noin 10000 dollaria. Halvimmillaan pienehkö,kunnostettu talo maksaa Granadassa alle 50000 dollaria.

Pientä tukea varattomille kahvinpoimijaperheille

Matagalpan La Coronan kylän asukkailla on työtä vain kahvinpoiminta-aikana eli muutaman kuukauden ajan joka vuosi. Kylässä on paljon lapsia,on aliravitsemusta ja sairauksia, työn rasittamia, monilapsisia äitejä ja työttömiä miehiä. Nuoret lähtevät Costa Ricaan toisen luokan kansalaisiksi.

Tämä lähes tiettömien taipaleiden takana oleva syrjäkylä on ollut avustuskohteenani vuodesta 2003 alkaen, jolloin olin australialaisen ystävättäreni mukana muuraamassa hormeja savupirttien takkoihin. Olen rahoittanut ompelukurssia,monilapsisten,sairaiden äitien sterilointileikkauksia ja tukenut muutamia nuoria. Kylästä on tullut suosittu vierailukohde, jossa tutustutaan kahvinviljelyyn  paikallisen oppaan johdolla.  

 

Yhteystietoja:

 

PRONAT/APIMUNICPostilokero #205, Granada, Nicaragua

Del Hotel GranFrancia 1 c. alsur

 

JohtajaJanin Mejia Raudez . Puh. +505 82 92 995   janin_mejia@yahoo.es

ApulaisjohtajaMartha Lorena Perez. Puh. +505 640 53 59  m_perez2005@hotmail.com

KaijaTiittanen. Puh.+358 (0)40 77 35 534   kaija.tiittanen@gmail.com 

Maksjoentie97, 08700 LOHJA

Pronatin kotisivu  www.apimunic.org

 

Avustustili:

NooaSäästöpankki Oy

NuevoMundory/Pronatin tili no 440520-264530

 

Yhdysvalloista lahjoitukset verovapaasti BNH- järjestön kautta:

BUILDING NEWHOPE(APIMUNIC/PRONAT)

106 Overton Lane

Pittsburgh, PA15217

412-421-1625

A 501 (c) (3)charitableorganization at work in Nicaragua and El Salvador.

”Yksi hyvä työ ei muuta koko maailmaa, mutta voi muuttaa yhden ihmisen koko maailman.”(Tuntematon)